”Huomenta, isoäiti!”, tyttö huikkasi astuessaan sisään
ovesta.
Isoäiti istui kiikkustuolissaan ja hänen kasvoilleen levisi
lempeä hymy hänen nähdessään tulijan.
”Huomenta, lapsukainen. Mukavaa nähdä sinua.”
Päällysvaatteensa riisuttuaan tyttö laski pöydälle punotun
korin, josta tulvi pullan tuoksua. Viileä syysilma oli saanut hänen poskensa
helottamaan.
Isoäiti asui pienessä, kiikkerässä mökissä metsän laidalla.
Tuvassa oli nariseva, värikkäillä räsymatoilla peitetty puulattia, hella ja
leivinuuni, kiikkustuolin edessä pikkuruinen televisio, sekä kapea ruokapöytä
kukallisella pöytäliinalla.
Tyttö otti astiakaapista posliinikupin ja kaatoi mukanaan
tuomastaan termospullosta höyryävän kuumaa kahvia kuppiin, lisäsi pari
sokeripalaa ja ojensi kupin hymyillen isoäidilleen.
Tyttö istahti pöydän ääreen, ja isoäiti katseli häntä
tyytyväisenä. Siitä oli aikaa, kun tyttö oli viimeksi käynyt kylässä.
Pienempänä hän oli viihtynyt isoäidin luona, mutta viime aikoina, aikuisuuden
kynnyksellä, hänellä oli ilmeisesti ollut muuta ajateltavaa.
”Kuinkas opiskelut sujuvat?” Isoäiti kysyi ja hörppäsi
kuumaa kahviaan.
”Opiskelut? Niin, siinähän ne. Ei mitään ihmeellistä.” Tyttö
hymyili, mutta tällä kertaa väkinäisesti.
”Entä ne ongelmat joista äitisi mainitsi? Asunnon kanssa ja
niin edelleen... ”
”Kaikki on hyvin, isoäiti kulta. Älä sinä niistä huolehdi”,
tyttö keskeytti vanhan naisen terävästi ja jatkoi:
”Juo kahvisi ennen kuin se jäähtyy.”
Tyttö mässytti pullaa ja katsoi ikkunasta ulos, yhtäkkiä
kärsimättömän oloisena. Ulkona alkoi sataa, ja tytön levoton pöydän naputus
sekoittui sateen ropinaan. Pian isoäiti huomasi, ettei tyttö katsellut enää
ulos, vaan hänen katseensa oli kiinnittynyt puisella seinähyllyllä kököttävään
posliinikannuun. Kannuun, jossa isoäiti säilytti säästöjään.
Isoäiti alkoi hermostua.
”Kuule, jos tarvitset rahaa... Ota viisikymppinen kannusta,
osta itsellesi jotain mukavaa.”
Tytön kylmä nauru säikäytti isoäidin.
”Viisikymppinen? Siitähän olisikin ihan helvetisti hyötyä.”
”Tyttö hyvä, pese suu-”
”Jos nyt rehellisiä ollaan, minä todella tarvitsen rahaa. Ja
aion ottaa koko vitun kannullisen.”
Tyttö astui kohti hyllyä, jolloin isoäiti nousi tuolistaan
ja yritti estää tyttöä toteuttamasta aikeitaan. Tytön pupillit näyttivät
valtavilta.
”Hyvä lapsi, anna niiden rahojen olla…”
Silloin isoäitiä alkoi pyörryttää ja kuvottaa. Koko tupa
sumeni hänen silmissään, ja kuin jostain kaukaa hän kuuli tytön ilkkuvan äänen:
”Istu sinä vain alas, isoäiti kulta. Muistatko kun aina
sanoit, että kahvinjuonti koituu vielä kuolemaksesi? Taisit olla oikeassa.”
Isoäiti yritti hapuilla heikoin sormin puhelintaan, muttei
löytänyt sitä. Kauhu puristi hänen rintaansa, samalla kun myrkky pyrki
verisuonia pitkin kohti hänen sydäntään.
Viimeinen asia, jonka isoäiti näki ennen kuin menetti
tajuntansa, oli tumma tatuointi hänen tyttärentyttärensä selässä, ennen kuin
tämä heilautti lähtiessään harmaan huppuviitan päällensä.
Tatuointi esitti sutta.